Olen käynyt terapiassa 16-vuotiaasta lähtien; kaksi edellistä tekstiä viittaavat vahvasti noihin aikoihin. Tyypillinen olo joka minulle aina jäi terapiasession loputtua, oli auki leikattu, verta vuotava tunne. Terapeutit (ne monet) viettivät säädetyt 45 minuuttia repien auki kipeimpiä muistojani, ja sitten totesivat iloisesti: "Aika on loppu! Nähdään taas viikon päästä!" ja minä menin kotiin nuolemaan haavojani, tai, muutamassa tapauksessa, kiipeämään sillan kaiteelle päästäkseni vainoavista ajatuksistani.
Minulle sanottiin ja sanotaan yhä, että suurin ongelma on asenteessani. Siihen on kuitenkin syynsä, ja sitä yritin selittää tuolla runontapaisella. Novelli POTILAS on ilmiselvä ilman siihen liitettyä otsikkoakin, ja se oli periaatteessa hyökkäys viimeisintä terapeuttiani kohtaan. Luetutin sen hänellä - en muista hänen reaktiotaan, sillä nipussa oli useita muitakin tekstejä jotka hän luki. Mikään ei kuitenkaan, ainakaan, muuttunut. Mikäpä toisaalta voisikaan? Eihän kukaan terapeutti tai kukaan muukaan voi tulla ja tarttua käteeni ja sanoa: "Minä pelastan sinut." Enkä minä sitä teini-iän jälkeen enää odottanutkaan. Mutta toisaalta, mitä järkeä oli repiä minua kappaleiksi 14 pitkää vuotta, kun ei kukaan koskaan yrittänytkään saada minua ehjäksi enää? Seuraavaan tapaamiseen mennessä edelliset haavat oli aina jo unohdettu, ja tarkoitus oli avata uusia. Minä jäin niin täysin yksin noiden viiltojen parantelemisen kanssa, että helpointa oli, ja on yhä, leikata partakoneenterällä muutamia todellisia viiltoja, ja hukuttaa tuska niihin.
Nykyään en käy enää terapiassa. Olin paljon epästabiilimpi tavatessani terapeuttia kerran tai kaksi viikossa, kuin olen nyt kun saan haudata muistot rauhassa Kiellettyjen Asioiden Osastolle aivoissani. En ehkä koskaan toivu, todennäköisesti en pääse milloinkaan vapaaksi menneisyyden aaveista, mutta jos nuo neljätoista vuotta terapiaa eivät tehneet muuta kuin ajoivat minua syvemmälle psykoottisiin ajatuskuvioihin, niin minä olen mieluummin sairas kuin tuon edellisen novellin TÄYSIN TOIPUNUT päähenkilö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti