Alkoholittomuusvuodatus

Täytyy myöntää luovien kykyjeni rajoittuneisuus ja paljastaa,  että edellinen novelli on lähes kokonaisuudessaan unipätkistä koottua. Toisaalta sen kirjoittamisesta on niin paljon aikaa (kenties 8 vuotta) että olen saattanut unohtaa keksineeni jotakin ihan valveillakin. Miksikö en koskaan kirjoita mitään uutta? -Minä en tiedä tulenko enää koskaan kirjoittamaan mitään, nyt kun en voi enää juoda (ei minun päätökseni), nyt kun en selviä kokonaisesta päivästä edes rauhoittavien voimalla, vaan tarvitsen satoja milligrammoja levomepromazinia viemään minulta tajun viimeistään puolenpäivän jälkeen, jolloin nukun iltaan ja voin ottaa minulle itse asiassa määrätyt tainnutuslääkkeet, joilla nukun kuuteen asti. Aamut kestän jotenkuten. Nyt olen sietokykyni rajoilla. Miten tällaista elämää voi elää, kun koko valveillaolo on helvettiä? Miten minun on tarkoitus koskaan enää tehdä mitään? En voi koskaan enää mennä minnekään. Älkääkä sanoko minulle, että ajan mittaan se helpottaa, sillä minä tiedän lukuisista kokemuksista, ettei se minnekään helpota, pahenee vain. Tuntuu niinkuin minulta olisi ryöstetty koko loppuelämäni.