Lontoossa on kaikki - Novelli 12

Lontoossa on kaikki. Olen halunnut kirjoittaa nämä sanat pitkään. Lontoossa on elämä niille joilla on rahaa ja kuolema niille joilla ei ole. Ja kaikki siltä väliltä. Jokainen uskoo löytävänsä jotakin. Minäkin löysin, hetkeksi. Löysin sen katupojan elämän jota olin janonnut, joka yö eri miesten käytettävissä, päivät nukkuen saastaisen asunnon lattialla, poikia vieri vieressä, kaikki yhtä epätoivoisia. Alkoholi turrutti minut niin etten välittänyt. Ja eräänä yönä minun kävi niin kuin kaikkien lopulta käy, minäkin syljin verta katukäytävällä, huumattuna, hakattuna, raiskattuna, rikottuna, kykenemättömänä pääsemään omille jaloilleni. Ja minä makasin kaksi, vai kolmeko se oli? oliko se neljä? vuorokautta alikulkutunnelissa pahvinpalan päällä ja halusin taas tuntea partakoneenterän ranteellani, tuntea lääkkeiden turruttavan vaikutuksen ja kuulla sydämenlyöntieni hidastuvan, halusin seistä sillalla ja katsoa tyhjyyteen, kiertää silmukan kaulaani ja potkaista tuolin nurin, halusin kuolla, mutta jotenkin vain makasin siinä pahvinpalallani enkä liikkunut. Olin liian väsynyt kuolemaan sinä päivänä. Sen täytyi odottaa. Ja kun sitten lopulta seisoin pimeässä sateessa palellen ja tuijotin lähestyviä auton valoja, minä suljin silmäni enkä nähnyt elämäni filmiä, minä näin ne loputtomat kerrat kun olin ollut lähellä kuolemaa ja minä ajattelin, viimeisen kerran, ja huusin, sellaista viiltävää huutoa jota kuulee vain elokuvissa. Ja se typerä auto väisti, ja minä paiskoin hiekkaa ja kiviä sen perään ja huusin solkenaan sanoja joista ei saanut selvää. Ja sitten minä laskin kolikkoni ja kävelin metrolle ja hyppäsin pisimmälle linjalle ja itkin vaunun takanurkassa niin että lopulta jo uikutin ja joku kutsui jonkun joka talutti minut ulos ja kutsui ambulanssin. Päivystyksestä en muista paljoakaan, paitsi että siellä soi taukoamatta sama musiikki, enkä liioin psykiatrisen ensi viikoista, mutta kai minä tulin parempaan kuntoon. Ja vähitellen minä kerroin niille sen kaiken tapahtuneen, miten kaikki oli mennyt ja päätynyt siihen pisteeseen. Ja minä pääsin pois ja tein niin kuin siinä kappaleessa joka on soinut niin sitkeästi päässäni; rent a flat above a shop, cut your hair and get a job, ja niin minusta tuli tavallinen, ja nyt voin istua tässä ikkunani ääressä ja kirjoittaa että Lontoossa on kaikki, niin kuin minä ajattelin tänne tullessani, eikä minun tarvitse koskaan lähteä tästä kaupungista.