tiistai 21. kesäkuuta 2011

Koirankoppi - Novelli 10

Minä olen koira. Tosin joinakin päivinä en ole siitä aivan varma. Usein minua ei kohdella koirana, ja se saa minut epäilemään koiruusarvoani. Tai yleensäkin sitä että minulla olisi mitään arvoa.

Olen yrittänyt päästä asumaan lukuisiin eri koirakoteihin, mutta ei minua ole huolittu sisään. Joitakin päiviä olen noissa paikoissa viettänyt muutamalla eri kerralla, mutta minut on aina lähetetty pois, koska pärjään kuulemma omillanikin. Joskus on rankkuri minut vienyt ja laittanut tarhaan, mutta ne pienet häkit ajavat minut paniikkiin. Minua pidetään ongelmatapauksena.

Nyt olen siis asustellut pienessä kopissa kaupungin laitamilla ja unelmoinut paremmasta. Enkä totta puhuen koirakodista, vaan ihan oikeasta Omistajasta. Olen kulkenut kaduilla ja katsellut vastaantulijoita - jokainen heistähän on potentiaalinen Omistaja. Minulla on tapana luoda pitkiä, anovia katseita ylös heihin, mutta useimmiten he kääntävät vaivautuneena päänsä pois, tai jopa huutelevat minulle jotakin halveksivaa. En ymmärrä miksei kukaan halua omistaa minua. Minullahan on puhdas, kiiltävänmusta turkki, kauniit suuret silmät, ystävällisesti heiluva häntä sekä pehmeät käpälät joita tarjoan auliisti tervehtiessä. Olen hyväkäytöksinen ja valmis tekemään mitä tahansa Omistajani pyytäisi. Silti olen etsinyt tuloksetta koko elämäni.

Yhä useammin nykyään vain käperryn kerälle koppiini päiväkausiksi enkä jaksa liikahtaakaan. Kopin ovesta näen toisten koirien lenkkeilevän iloisina Omistajiensa pitelemissä hihnoissa, ja mietin mitä pahaa olen tehnyt, kun minulle ei ole suotu Omistajaa toisin kuin useimmille lajitovereilleni jo pikkupennusta asti. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, ja olen niin kovin, kovin yksin. Olen väsynyt etsimään. En jaksa enää toivoa ja pettyä yhä uudelleen. Makaan hiljaa ja kuvittelen olevani jossain muualla. Kuvitelmiin alkaa olla jo niin helppo upota, että kun rapistunut koppini vähitellen lahoaa ja lopulta sortuu päälleni, en ehkä enää edes huomaa sitä ja sitten kaikki onkin ohi. Eikä tarvitse enää tuntea kaipausta.

1 kommentti: